Tarot
kurssit

Tule mukaan tarot korttien ihmeelliseen maailmaan. Kaksi päiväisellä kurssilla tutustumme tarot kortteihin ja niiden symboleihin. Tarot kortit ovat apuna itsetuntemukseen ja avaavat uusia oivalluksia elämässämme. Kurssilla teemme harjoituksia lempeässä ohjauksessa. Mukaasi saat myös materiaalia joka auttaa ja tukee kurssin jälkeen tehdessäsi tulkintoja itsellesi ja muille. Kurssilla ilmapiiri on lämmin ja rento joka auttaa myös oppimaan helpommin.
Asiakkaiden kokemuksia
Lämminhenkinen, avartava ja opettavainen kurssi. Paljon uusia oivalluksia, uskallusta, rohkeutta ja uusien ovien avautumista. Selkeä konsepti, rauhallinen tahti. Jokainen tuli kuulluksi ja nähdyksi. Tulevaisuus on nyt itsestä kiinni, miten oppeja käyttää hyödyksi. Toiveissa olisi kertauskurssi noin vuoden päästä.
Kurssi on ollut hyvä ja suuntaa antava. On saanut varmuuden, että kirjaan ei tarvitse tukeutua vaan kuunnella itseään. Ilmapiiri on ollu myös todella kannustava jota kautta on saanut enemmän luottoa itseen. Tietoa on saanut juuri sopivasti ja on ollut hyvä ettei olla menty oppikirjaan ja kuunneltu vain opetusta.
Olen tehnyt tulkintoja aikaisemmin tarot korteilla ja muilla korteilla itseoppineena. Annen tarot kurssi antoi selkeyttä tulkintoihin sekä raamit sääntöihin ja tulkintojen vastuunkantamiseen. Nyt olen valmis tekemään tosissani työtä ja auttamaan ihmisiä, kannustamaan ja voimaannuttamaan heitä. Odotuksia minulla ei juurikaan ollut, mutta kurssi antoi enemmän mitä osasin odottaa. Pidin Annen tyylistä ohjata meitä. Hän on ammattitaitoinen, rehelllinen ja selkeän opetustyylin omaava ohjaaja. Mielelläni menen uudestaan myöhemmin kertaamaan, koska olen aivan varma, että Annella on edelleen uutta annettavaa meille. Korttipöydät olivat selkeitä ja helppo oppia ja kirjaa ei tarvinnut käyttää ollenkaan. Opiskeluilmapiiri oli täydellinen.
Mielenkiintoista tutkiskelua korteista ja oman mielen tuntemusta. Ensimmäisenä päivänä avautui korttien merkitykset ja osan salat. Tärkeintä oli oppia kuuntelemaan itseään ja sieltä tulevaa informaatiota. Paljon tuli asiaa ja harjoitukset oli hyviä. Olisin ehkä halunnnut molempien kurssipäivien aluksi pienen hiljentymis ja meditaatio hetken. Itseni rauhoittaminen oli aluksi vaikeaa. Kurssipäivän kesto oli sopiva. Hyvä ettei ollut liian pitkä, koska omaa energiaa ja voimaa kului melko paljon, väsymys. Kaikenlainen korttien kanssa harjoittelu oli mielenkiintoista ja huomata kuinka paljon samantyylisiä asioita tuli mieleen korteista. Osassa huomasi myös että omat mielikuvat jotka tulivat mieeleen saattoivat myös poiketa paljonkin toisen tulkinnasta. Mielenkiintoista oli miten kukin näkee ja tulkitsee asiat. Mukavaa kun olisi vaikka lyhytkin palauttava jatkokurssi jatkossa. Kiitos Anne kaikesta. Aivan ihana ihminen olet.
Ihana kurssi. Sai selvästi luottamusta enemmän itseensä ja omaan intuitioon. On myöskin ihanaa kuunella, kun sinä luet kortteja ja saa siitä hyviä vinkkejä ja tapoja kerättyä omaa vuoroaan varten. Kurssista sain voimaa ja hyvän olon.
Ihana kurssi tuli rohkeutta alkaa tekemään enemmän tarot tulkintoja toisille tuntemattomille ihmisille .Ryhmähenki oli leppoisa ja rakentava. Olen kiitollinen saadessani osallistua tähän tarot kortti kurssille.
Kiva, rento fiilis ja tunnelma. Sopivasti uutta tietoa, ei liikaa. Lisämateriaali kotiin on hyvä juttu. Harjoituksien tekeminen opettaa parhaiten, hyvä kun tehtiin paljon harjoituksia. Kiitos.
On ollut tosi mukava kurssi. On avautunut uusi maailma. Joka kerta on ollut pakko tulla mukaan. Tärkeitä ja mielenkiintoisia oivalluksia on tullut matkan varrella.
Tarot kurssi oli mielestäni hyvä. Oli mukava harjoitella toisten kanssa. Ihmeellisesti kortit oppi ja osasi niitä tulkita. Johtuu varmasti hyvästä opettajasta! En kyllä keksi mitään huonoa sanottavaa. Tykkäsin kovasti ja oli mukavaa saada niitä hyviä palautteita ja kannustusta.
Mielenkiintoinen kurssi, kiinnostukseni heräsi ja halu oppia uutta on kova. Jatko kurssia odotellen.